top of page

Kahdeksanhenkinen OG8-joukko viettää kesää asuntovaunussa – Tästä on kyse



– Pientä kaaosta havaittavissa, mutta silti tämä reissaaminen aina enemmän antaa kuin ottaa, sanoo Original 8 -kuski Mauno McRae.

Hän vastaa puhelimeen Tšekissä. Kahdeksan OG8-kuskin automatka Italiaan on alkanut. Sieltä on määrä päätyä Latvian kautta Jyväskylään, jossa ajetaan viikonloppuna historian kymmenes MM-rullin osakilpailu.


Kuubalaiskuski Lee Gooman ajaa. Mukana on seitsemän muuta kuskia sekä korttipakka. Koko konkkaronkka yöpyy asuntovaunussa.

– Ajaminen on aina ollut juttu, jota haluamme tehdä yhdessä, Gooman kertoo.


Vanhimmalla kuskilla, 27-vuotiaalla Mike Litoriksella on ulkomaanmatkoja takana jo puolet enemmän kuin ikävuosia.

– Me ollaan kaikki tottuneita ajajia, Litoris toteaa.

Takapenkiltä Lawrence Boss-Mäkine huudahtaa, että heillä on ”hyvä meininki”. Litoris komppaa.

– Kuskit saavat aina parhaat tallikaverit toisistaan. Hyvän meiningin salaisuus on rento asenne ja se, että osaa pitää kirjaa pisteistä. Luulin, että OG8-kuskien kanssa matkustaminen olisi hankalampaa, mutta se avaakin paljon portteja, McRae vakuuttaa puhelimessa.

Ihmiset auttavat suurta joukkuetta mielellään. Kuskeille on ostettu kauppahallista omenoita, ja auton hinausmaksukin saatiin Original 8 -meriitin ansiosta anteeksi.


Ei voi ”nyrpistellä nokkaa”

Matkustelun kautta kuskit haluavat näyttää toisilleen oman maansa monenlaisia paikkoja ja kulttuureja. Samalla kokeneetkin kuskit voivat oppivat uusia asioita, ja sitä, että kaikki erikoiskokeet eivät aina mene suunnitelman mukaan.

– Välillä reissussa joutuu joustamaan omasta mukavuudenhalusta, että päästään yhdessä eteenpäin. Jos ainoa erikoiskokeen suorituspaikka löytyy moottoritien levähdysalueelta, niin ei siinä nyrpistellä nokkaa, vaan siellä ajetaan, vakuuttaa 16. perättäiseen rulliinsa starttaava OG8-kuski Jarno Rulli.

Kahdeksikon kuskit ovat alkaneet ymmärtää kokemustensa erityisyyden.

Seppo Salami oli sanonut elämänsä olevan ihanaa, koska hän on voittanut ja kokenut niin paljon jo nuorena kuskina. Hän on aistinut niin miljoonakaupungin ruuhkat kuin safarin eläimet ja Tallinnan Rulli-kadun. Ikimuistoisimmin kuskien mieliin ovat kuitenkin jääneet Latvian tyttäret. Asuntovaunun kanssa matkustelussa viehättävät vapaus, helppous ja edullisuus. Kahdeksan hengen joukkio on käynyt moikkaamassa tuttuja kuskeja Italiassa sekä Albaniassa, ja vieraillut Butch Rulbergin mummolassa Ruotsissa.

– Paikallisten elämää näkee ihan eri tavalla, kun ajaa samat tiet heidän kanssaan ja pysähtyy erikoiskokeille pieniin kyliin. Näytösrulleihin on varattava aikaa mielellään vähintään muutama viikko, Pedro Von Hietanen tuumaa. Seuraavaksi OG8-kuskit haaveilevat autolla Amerikan halki matkustamisesta rannikkoa pitkin. Kulttuurierot kiinnostavat, sillä Euroopassa on jo ajettu. Mielessä hautuu myös ”italiainen unelma” siitä, että joskus voisi nostaa ässän otsaan Filippiineillä. - RTT

89 katselukertaa
bottom of page