top of page

Neste Rulli Winter Classicin virallinen ilmoittautuminen on alkanut

Päivitetty: 26. helmik. 2020



llmoittautuminen kevään 2020 Neste Rulli Winter Classiciin on käynnistynyt tänään lauantaina 15. helmikuuta. Tapahtuma keräsikin Kortepohjan kirkolle puoliltapäivin sankoin joukoin rullikatsojia, kunnes hetkeä myöhemmin selvisikin että turvallisuussyistä ilmoittautuminen järjestettiin sähköisesti Neste Rulli Winter Classic 2020 -eventissä sekä kuskien keskenäisessä WhatsApp -ryhmässä. Kortepohjassa ajokeli on viime päivinä käynyt petollisen liukkaaksi, ja sähköisellä ilmoittautumisella pyritäänkin minimoimaan kuskille ominaisia taipaleiden välillä sattuvia loukkaantumisia jo ennen ensimmäistä erikoiskoetta. Päätös perustuu KRK:n tuoreimpaan "Turvallisesti esillä" -kampanjaan.


Tyhjin katsein kylmää Kortepohjan kirkon julkisivua tuijottamaan jääneet fanit olivat pettyneitä, mutta ymmärtäväisiä uuden turvallisuussäädöksen myötä: - Kaikki kuskit on muovattu eri kuopista ja nypyistä. Osa ei ole vielä lähelläkään omaa huippuaan vaan taistelee, että pääsisi edes starttiin. Kun kautensa kuntohuippunsa talviklassikkoon ajoittanut kuski käy läpi taipaleella loukkaantumisen myötä kipua, usein ei tarvitse edes sanoa, että se sattuu. Usein riittää kaksi sanaa: rata on auki. Toteaa JJ Lehtosen kolmatta talviklassikkoesiintymistä odottava innokas kannattaja.


Vajaan kahden viikon kuluttua starttaavan talviklassikon reaaliaikaisesti päivittyvän EK-kohtaisen pistetaulukon löydät täältä.


Olitko paikalla Kortepohjan kirkolla lauantaina klo 12:00 etkä nähnyt yhtään ilmoittautumaan saapunutta kuskia? Lähetä kuva fanihetkestäsi: info@nesterulli.com

 

Neste Rulli Winter Classic 2020 (28.-29.2.) (päivitetty 22.2.2020)


Ilmoittautuneet kuskit


Kantsua Suonissa (NED)

JJ Lehtonen (FIN)

Erkinpoika Runkkarinen (FIN)

Sawon Rasti (FIN) Jarno Rulli (ITA)

Jos Börstappen (NED)

Tökö Booseberg (GRE)

Timo Salo (FIN) Maximum Attack (FIN/ITA) Louise Drunken-Walker El Roberto Muchacho (MEX)

Dinsku (BA)

Huomattavat poisjäännit


Mauno McRae DNS

Lawrence Boss-Mäkine DNS

Keijo Sibelius DNS Kuha Darranen DNS


59 katselukertaa
bottom of page