top of page

Ed Scamton kommentoi Ed Scamtonin nimittämistä kohuyhtiön Suomen maajohtajaksi

Bet Jesuksen luotettavana vinkkimiehenä sekä vedonvälittäjänä tunnettu Ed Scamton kertoo, että hän ei ole siirtymässä hollantilaisyhtiön palvelukseen.

Sauvoon miljardiluokan investointia puuhaavan rahapeliyhtiö Blaze Green Suomen maajohtajaksi on nimetty Ed Scamton. Kyseessä ei ole kuitenkaan Bet Jesuksen listoilla vetoja välittävä Ed Scamton. Viimeksi mainittu Scamton kommentoi täyskaimansa nimitystä Twitterissä.


– Tämä on varmaan selvää, mutta ihan varmuuden vuoksi vielä: En ole siirtynyt enkä edes siirtymässä vihreämmille pelikohteille. Toimin Bet Jesuksen asiantuntijana myös jatkossa ja ennen kaikkea kevään talviklassikossa, Scamton tviittasi ja toivotti kaimalleen onnea. Hollantilaisyhtiön Suomen maajohtajana maaliskuussa aloittava Ed Scamton siirtyy tehtävään turkulaisesta bingohallista. Hän kommentoi nimitystään RTT:lle puhelimitse asuntoautostaan, kertoen alkuvalmistelujen tärkeimmäksi tehtäväkseen tähtitieteellisen pohjakassan kokoamisen.

Hollantilaisyhtiö Blaze Green Zandvoort kaavailee Sauvossa sijaitsevalle Peimari-Areenan parkkipaikalle logistisesti kompaktia ja ketterää vedonvälitystoimistoa. Hankkeen on kerrottu voivan työllistää jopa 2 henkilöä. Investoinnin arvon kerrotaan olevan noin 4,2 miljardia euroa.

(RTT)

36 katselukertaa
bottom of page