top of page

Muistatko tämän skandaalin? KRK muutti sääntöjä juuri ennen yötaukoa!



Kansainvälinen Rullikomitea KRK linjasi hieman ennen tämän kesän MM-rullin yötaukoa äänin 4-2, että tallikapteeni voi treidata myös itse itsensä. Siirtomarkkinakohun aloittanut Kuha Darranen muistelee uudessa "Keltaisen tulevaisuus" -kirjassaan rakkauttaan Minardi-tallia kohtaan.


Kirjan perusteella kuskin ja tallin välisen rakkauden ensiaskeleet ovat kuin takavuosien romanttisesta filmistä, mutta nykymaailmassa tarina ei herätä pelkästään ihailua. Darranen muistelee, että siirto Minardiin oli kielletyn hedelmän maistelua parhaimmillaan.


– Kun agenttini kertoi siirrosta muille Trabant-kuskeille darran sävyttämällä tekstiviestillä, he olivat järkyttyneitä, Darranen sanoo krapulaisella äänellä.


Darranen vannoi vievänsä Trabantin tallimestaruuteen, kunnes tutustui Minardin ajosuunnitelmaan. Noin 4,2 sekuntia siitä kun takavuosien maailmanmestari linjasi, että hän ei ikinä tule vaihtamaan tallia, hän vaihtoi tallia. Kisan pääteeksi Darranen juhli tallimestaruutta Minardin ajohaalareissa.


– Innokkaimmat Trabant-fänit yrittivät näpistää kisapassini ja estää rullia, mutta piilotin passin nimettömänä pysyvän ammattivalokuvaajan pikkuhousuihin, Darranen paljastaa.


Trabant-tallin debytanttikuski Damon Chill myöntää kirjassa, että Darranen olisi voinut saavuttaa samat asiat myös Trabantin riveissä.


– Kuha valitsi Minardin. Hän valitsi oman polkunsa, jota hänen ei toivoakseni tarvitse katua. Hopeareunus on se, että monet meistä nuoremmista kuskeista pääsi isoon rooliin Trabantissa ja keltaisen tulevaisuus näyttää aurinkoisemmalta kuin koskaan, Chill rauhoitteli.


(RTT)

18 katselukertaa

Comments


Commenting has been turned off.
bottom of page