top of page

Jarno Rulli avautui dopingsyytöksistä – kertoi kattavasti skandaalin taustat

Rullitähti ja aitajuoksulegenda Jarno Rullin kolmen kuukauden mittainen dopingrikkomustoimintakielto ei tullut viime perjantaina KRK:n ulostulona esille.



Rulli avasi puolestaan itse tapauksen taustoja Pub Kiereen kabinetin puolella. Testien mukaan Rulli olisi harjoitellut kisakauden ulkopuolella pitkiä jaksoja täysin vesiselvänä.


– Käytän Kierteessä suuria määriä maitotuotteita 0,5 litran kertakuureina, lääkärini ja ravitsemusasiantuntijani kanssa tehdyn suunnitelman mukaisesti. Syyskuun lopulla normaalisti käyttämäni maito oli Kierteessä loppumaisillaan ja viikonloppukuuriani oli vielä parin litran verran jäljellä. Siirryin muihin korvaaviin tuotteisiin. Mistään dopingista ei ole kyse, Rulli tilittää.


Rulli hyväksyi kuitenkin saamansa dopingvaroituksen ja on KRK:n tiedotteen mukaan oikeutettu kisaamaan talviladuilla ilman aikasakkoja tai muita sanktioita.


– Tästä lähtien varmistan harjoituskaudella jo etukäteen, että hyvänä proteiinin lähteenä tunnettua maitoa riittää Kierteessä ja käyn vaikka itse hakemassa Salesta lisää. Kahviliköörin loppumisesta ei ole myöskään jatkossa huolta, lajilegenda selvittää.


– Toivon, ettei yksikään kuski vastaisuudessa joutuisi kokemaan tätä painajaista, jonka olen läpikäynyt. Tarkistathan äärimmäisellä huolellisuudella kaiken voitavasi tuotteen saatavuudesta. Enempää emme kuskeina voi tehdä ja silti saatavuusongelmat lisäravinteissa ovat valitettavasti mahdollisia, Rulli jatkaa. (RTT)

35 katselukertaa
bottom of page