top of page

Asiantuntija lataa kovan arvion Sawon Rastista – nykyinen ennätys voi olla pian paperia!

Jyväskylässä nähtiin keskiviikkona hyvätasoinen rulli-ilta, jonka huipensi erikoiskoe, joka mukailee Neste Rullin virallista avauserikoiskoetta lähes metrin tarkkuudella.



Viime vuonna ME-tuloksen piiskannut Sawon Rasti suoritti radan aikaan 12,76 – eli vielä nopeammin kuin vuoden 2019 MM-kisoissa. Asiantuntija Mike Litoris painottaa, että tämä on vain osoitus siitä, miten kovalla perustasolla Rasti pystyy juoksemaan, tinkimättä heittotarkkuudesta.


– Hän on ollut aina upea kuski tallilleen. Hän haluaa voittaa, sen voi nähdä hänen silmistään. Hän on sitoutunut ja vaatii sitä muiltakin tallin jäseniltä, Litoris muistelee.


Sawon Rasti ei ota ylimääräistä painetta henkilökohtaisista ennätyksistä.


– Usein puhutaan, että ajoitetaan kuntopiikki sinne elokuulle. Todelliset huiput tekevät kovia tuloksia heti alkukaudesta, kuten on nyt käynyt minun kohdallani, Rasti toteaa vaatimattomaan tyyliinsä.


Heinäkuun viimeisenä perjantaina kisataan Kortepohjan kirkolla. Rasti puhui RTT:n lähetyksessä jo mahdollisesta ennätysajastaan.


– Ensimmäinen erikoiskoe on tietysti olosuhdelaji. Jos tulee vähän vettä ja ei ole hyvä tuuli, niin ennätys voi jäädä syntymättä, Rasti arvioi. (RTT)

39 katselukertaa
bottom of page